S
s
Etusivu
Historiikki
s
Kulttuuritoiminta
Urheilutoiminta
Tiedotustoiminta
Humanitaarinen toiminta
Projektit: DEGA, SYNIMI
Yhdistyksen hallitus
Mielipidepalsta
 
 
 
 
ETUSIVUNAISTEN FOORUMI

NAISTEN FOORUMI


Albaaniyhdistys Bashkimi ry:n  naisten foorumi

Albaaniyhdistys Bashkimin naisten foorumi on aloittanut toimintansa vuonna 2000 ja sai alkunsa naisten päivänä järjestetystä juhlasta Turussa. Jo ensimmäisenä vuotena paikalla oli noin kaksisataa naista eri puolilta Suomea. Naisten päivän toiminnan lisäksi naisten foorumi on osallistunut aktiivisesti  muun kulttuuritoiminnan järjestämiseen. Yhdistys vastaa mm. lipunpäivän juhlan valmisteluista ja  tarjoaa naisille erilaisia kulttuuri-iltoja ja monikulttuurisia käsityökursseja. Se järjestää nuorille ja lapsille toimintaa, joka edistää omien juurien ja oman kulttuurin tuntemusta. Naisten foorumi voi myös auttaa naisia perhejuhlien järjestämisessä, esimerkiksi sopivien häätilojen löytämisessä.

Kaikki toiminta tapahtuu yleensä Albaaniyhdistys Bashkimin tiloissa Varissuolla Hintsankuja 4:ssä ja toiminnasta vastaa naisten foorumin johtoryhmä. Foorumi kokoontuu Varissuon tiloissa  kerran viikossa tiistaisin kello 18. Kaikki ovat tervetulleita näihin tapaamisiin, myös suomalaiset naiset!


Etusivu

  ©Albaaniyhdistys Bashkimi Ry (Turku), Kaikki oikeudet pidätetään.