S
s
Etusivu
Historiikki
s
Kulttuuritoiminta
Urheilutoiminta
Tiedotustoiminta
Humanitaarinen toiminta
Projektit: DEGA, SYNIMI
Yhdistyksen hallitus
Mielipidepalsta
 
 
 
 
ETUSIVUMIELIPIDEPALSTA

MIELIPIDEPALSTA


IHMISYYDEN HINTA

”Vihaan teitä kaikkia. Vihaan itseäni. Vihaan elämää, siksi en halua enää elää. Haluan tappaa itseni.” Näitä sanoja ei ole lainattu romaanista tai kauhuelokuvasta. Nämä sanat olivat kirjoitettuna banderolliin, joka roikkui muutama viikko sitten ateenalaisessa seminaarisalissa. Seminaarin aiheena oli Euroopan kaakkoisalueilla tapahtuva ihmiskauppa ja seksiorjuus. Sanat on lausunut nuori poika, joka kidnapattiin Kreikan naapurimaasta ja vietiin Kreikan puolelle seksiorjuuteen. Poika onnistui kuitenkin pakenemaan ja haki apua kirkosta. Toiveet avusta valuivat hukkaan, sillä kirkonmies osoittautui pedofiiliksi. Poika menetti lopullisesti halunsa elää elämää, joka oli häneltä tuhottu. Surullista.

Lukiessani seminaarista kertovaa artikkelia ja tilastoja seksikauppaa varten kaapattujen lasten määrästä en voinut olla järkyttymättä perinpohjaisesti. Tämä valtava ongelma on keskittynyt maihin, joissa on meneillään suuri yhteiskunnallinen muutosprosessi. Valitettavasti tällaisia ongelmia esiintyy jossain määrin myös sellaisissa maissa, joissa on jo vakiintunut lainsäädäntö. Tällaiset tapaukset - kidnappaukset, ihmisten salakuljetukset – herättävät keskustelua, joiden käsittelemisessä seminaarit eivät riitä. Asiaa pitäisi pohtia laajemmalla tasolla ja oikeusjärjestelmän avulla. Järisyttävimpiä olivat tiedot piilossa toimivista klinikoista, jotka tekevät kirurgiset työt kidnapattujen lasten elinten kauppaamisessa. Varsinainen rikollisen toiminnan huippu!  Seminaarissa käsiteltiin myös tapauksia, joissa äidit  myyvät vastasyntyneen lapsensa sadasta eurosta adoptoitavaksi ulkomaille. Myymisen lisäksi monissa maissa vastasyntyneitä on jätetty jätteidenkeruupaikoille ”löydettäviksi”, mutta joskus ovat kulkukoirat ehtineet ensin.

Nämä rikokset eivät lopu tähän. Ihmiskaappauksien lisäksi köyhiä tyttöjä ja naisia huijataan hyvän työpaikan varjolla prostituoiduiksi ulkomaille. Monet tämän kohtalon kokeneet eivät ole koskaan palanneet kotiin, vaan todellisuuden valjettua heidän elämänsä on päättynyt traagisesti joko oman käden tai ”työnantajan” kautta. Monet eivät ole kuulleet vuosiin mitään perheistään, eivätkä perheet puolestaan tiedä, mihin kurimukseen sisar, tytär, äiti tai vaimo on joutunut. Prostituutio taas on joissain Euroopan maissa laillista, jolloin naiskaupan uhrit ovat nähtävissä lähes silmiemme edessä. Erityisen valitettava tosiasia on se, että uutta yhteiskuntaa rakentamaan ja puolustamaan lähetettyjen joukkojen alueelle saapumisen myötä tulevat myös bordellit, muu naiskauppaan liittyvä hyväksikäyttö sekä siviiliväestöön kohdistuva seksuaalinen väkivalta.Inhottavia tapauksia ovat myös ihmisten salakuljetukset köyhistä ja kriisien runtelemista maista. Myös niiden seurauksena jää monta elämää kesken, toive luvatusta maasta häviää aaltoihin tai hapenpuutteeseen. Perättömien lupausten katteeksi on pulitettava sievoinen summa rahaa, eikä määränpäästä ole mitään takeita. Jos onnistuu pääsemään perille, voi joutua vankilaan tai palautetuksi velkaantuneena lähtömaahan. Salakuljettajat puolestaan kulkevat vapaina ja ovat vieneet matkarahat mukanaan.

Uudelle vuosituhannelle siirryttäessä maailma on mennyt eteenpäin, saavuttanut suurta edistystä esimerkiksi teknologian tasolla. Valitettavasti samassa tahdissa etenee myös rikollisuuden kehitys. Välillä tuntuu siltä, että teknologian kehitys antaa välineitä myös rikollisuuden uusille muodoille, esimerkkinä vaikkapa lapsipornon levitys internetissä. Järkevä ihminen varmasti pohtii, miksi tällaista tapahtuu? Onko raha niin tärkeää, että se menee tärkeysjärjestyksessä ihmisyyden edelle? Että se on niin lähellä sydäntä että sen edestä voi tuhota monien ihmisten elämän? Kuinka pitkälle ihminen voi mennä rahan takia? Kotimaani sananparren mukaan ”köyhyys pistää koputtamaan vihollisen ovea”. Nälkä ja epätoivo ajaa tekemään asioita joita ei haluaisi, mutta rikollisuutta sillä ei voi puolustaa.

Mexhit Sadiku



Etusivu

  ©Albaaniyhdistys Bashkimi Ry (Turku), Kaikki oikeudet pidätetään.